Olemme vuonna 1995 perustettu konepaja. Vastaamme asiakkaidemme asettamiin haasteisiin laadukkaasti, nopeasti ja tehokkaasti. Asiakaskuntaamme kuuluu esimerkiksi konepaja-, ajoneuvo-, puolustus,- ja prosessiteollisuutta.
Halumme olla yhteistyökumppani asiakkaillemme haastavissa hankkeissa ja tuotekehityksessä. Tähtäämme toimintatapoihin, joilla asiakkaamme parantavat kustannustehokkuutta. Etsimme yhdessä edistyksellisiä valmistusmenetelmiä kokonaistaloudellisuuden aikaansaamiseksi. Avustamme asiakkaan tuotekehitysprosessia, jolloin laajan kokemuksemme ja yhteistyöverkostomme avulla autamme heitä menestymään ja palvelemaan asiakaskuntaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Pidämme huolta ammattitaidostamme, panostamme jatkuvasti konekantaamme ja teemme saumatonta yhteistyötä yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Työstämme raaka-aineita teräksestä titaaniin. Modernilla konekannalla pystymme vastaamaan asiakkaiden kasvaviin haasteisiin. Jatkuvan koulutuksen ja oppimisen ansiosta henkilökuntamme pystyy hyödyntämään konekannan mahdollisuuksia täysipainotteisesti. Varmistaaksemme lopputuotteiden toimivuuden toteutamme myös osa- ja loppukokoonpanoja aina, kun se sopii asiakkaidemme toimintatapoihin. Hitsausta suoritamme lähes kaikille materiaaleille.
Toimimme ISO 9001:2015 vaatimusten mukaan. Omaa tuotantotilaa yrityksellämme on 1200 m² ja 330 m² varastotilaa. Teräshelmi Oy sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, noin tunnin matkan päässä Etelä-Suomen suurimmista kaupungeista.
UUTUUS!
DMG MORI DMU 60 eVo 5-akselinen koneistuskeskus »